Opiskelupaikan valinta

Millä perusteella valitsen opiskelupaikan?

Britannian sadoista yliopistoista sen oikean haravointi voi olla valtava urakka, mutta ranking-listat auttavat alkuun pääsemisessä. The Guardian (http://www.guardian.co.uk) ja The Times (http://www.timesonline.co.uk) julkaisevat vuosittain ainekohtaiset sekä yleiset rankingit, joissa yliopistot on asetettu paremmuusjärjestykseen.

Yliopistojen rankingit voivat kuitenkin eri listoilla vaihdella melkoisesti. Tämä kuvastaa sitä, että ne on mahdollisesti tehty eri kriteereillä ja/tai eri painotuksin, ja ovat siksi vain suuntaa-antavia. Ensimmäistä tutkintoa (undergraduate) tekevän kannattaa kiinnittää huomiota kriteeriin TQA (Teaching Quality Assessment). Jatko-opiskelijalle, varsinkin väitöskirjantekopaikkaa hakevalle tärkein mittari voi taas olla esimerkiksi RAE (Research Assessment Exercise). Selitykset eri kriteereille löytyvät yleensä ranking-listojen yhteydestä.

Yliopistojen arvostuksesta kertovat ranking-listojen lisäksi myös niihin vaadittavat arvosanat. Arvosanavaatimukset kertovat yleensä sen, miten suosittu kyseinen kurssi on, sillä suosittujen kurssien arvosanavaatimukset yleensä nousevat, kun paikkoja on vain rajallinen määrä ja tasokkaita hakijoita enemmän.

Valintaan voi myös vaikuttaa esimerkiksi yliopiston sijainti kaupungin keskustassa tai laitamilla tai kaupungin koko ja sijainti. Jos haluaa tutustua opiskeluaikanaan kovin kattavasti saarivaltakuntaan, keskeinen sijainti voi olla olennainen kriteeri. Harrastus-, ostos- ja iltamenomahdollisuudet vaihtelevat myös huomattavasti maan eri osissa.

Pienten kaupunkien yliopistot ovat usein kampusmaisempia ja yhteisöllisempiä kuin suurten, kun taas suurkaupunkien keskustassa olevat yliopistot ovat keskeisemmällä paikalla muihin palveluihin nähden. Toisaalta keskustayliopistoon joutuu yleensä kulkemaan pidempiä matkoja, ellei halua maksaa keskustavuokria, kun taas kampusyliopistoissa asuntolat ja opiskelija-alueet ovat yleensä syntyneet kävelymatkan päähän yliopistosta.

Kansainvälisten opiskelijoiden määrä eri yliopistoissa vaihtelee myös huomattavasti, ja yliopistot yleensä kertovat tästä mielellään. Joissakin yliopistoissa jopa kolmannes opiskelijoista on ulkomaalaisia, ja joillakin kursseilla (erityisesti jatko-opintojen tasolla) britit voivat jopa olla pieni vähemmistö. Jos mielenkiinto siis suuntautuu vaikkapa erityisesti ”vanhaan iloiseen Englantiin”, ei suuren kaupungin aasialaisvaltainen opiskelijakansa välttämättä vastaa odotuksia. Britannian ulkopuolelta tulevista opiskelijoista huomattavan suuri enemmistö tulee Kiinasta, Koreasta, Indonesiasta, Intiasta, Pakistanista ynnä muualta Aasiasta, ja tämän ryhmän osuus on kasvanut nopeasti viime vuosina.

Muista englanninkielisistä maista, Japanista sekä Latinalaisesta Amerikasta taas tulee erittäin vähän ensimmäisen tutkinnon tekijöitä Britanniaan. ISO:lle kerrottujen kokemusten mukaan vaikuttaa siltä, että eurooppalaisia on eniten humanistisilla esim. kulttuuri- tai lingvistiikkakursseilla, kun taas perinteiset tekniset, luonnontieteelliset ja kauppatieteelliset kurssit houkuttelevat paljon aasialaisia.

Valintaprosessissa on syytä ottaa huomioon myös eri kaupunkien hintatasot (ks.myös ”Paljonko opiskelu Britanniassa maksaa?”). Lontoo on Britannian ylivoimaisesti kallein paikka asua, elää, kulkea julkisilla ja harrastaa, vaikka yliopistojen lukukausimaksut olisivatkin samat kuin muualla. Vaikka suurkaupunki vaikuttaisikin houkuttelevimmalta paikalta, kannattaa miettiä, onko siellä elämiseen todella varaa, ja saisiko omalla budjetilla paremman elämänlaadun muualla.

Mistä saan tietoa eri yliopistoista?

Yliopistojen omat internet-sivut ovat luonteva paikka aloittaa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että niillä annettu tieto on aina markkinointimateriaalia ja voi jättää jotakin olennaista kertomatta. Koulut kehuvat lähes poikkeuksetta olevansa vähintään seutukunnan, elleivät valtakunnan tai maailman huippua. Siksi kannattaa myös etsiä tietoa muista, epävirallisemmista lähteistä. Internetissä on lukuisia keskustelupalstoja, joilta on helppo löytää ihmisiä, jotka tietävät paikoista, vaikka tällaiseen tietoon onkin toki syytä suhtautua yhtä kriittisesti kuin muuhunkin materiaaliin.

ISO ry:n keskustelupalstaa seuraa säännöllisesti monia eri puolilla Britanniaa asuvia entisiä tai nykyisiä opiskelijoita, ja ainakin suurimmista kaupungeista löytyy yleensä kysyjälle ainakin perustietoa. ISO ry:n Foorumilla on tätä varten erikseen kaksi keskustelupalstaa (Koulukohtaiset ja Paikalliset). Näistä löytyvät kaupungin nimen alta ne keskustelut, joita kustakin kaupungista ja yliopistosta on ajan mittaan käyty.

Yliopistoilla on myös usein erilaisia kerhoja (monissa esim. Scandinavian tai Nordic Society tai jopa Finnish Society), joiden vetäjät ovat vapaaehtoisesti mukana myös tiedonlevityksessä. Heiltä voi esimerkiksi pyytää realistisia arvioita kaupungista tai yliopistosta. Kerhojen yhteystiedot löytyvät yleensä yliopiston Internet-sivuilta, hakusanoina vaikkapa Societies tai Students’ Union.

Mitä eroa on eri yliopistoilla?

Yliopistojen skaala on huomattavasti leveämpi kuin Suomessa. Yliopistotutkinnot eivät välttämättä ole keskenään samanarvoisia, ja usein esimerkiksi Britanniassa työnantaja katsoo sekä tutkintoa ja sen arvosanoja että yliopistoa, jossa se on suoritettu. Yliopisto voi olla työnantajalle jopa tärkeämpi kuin aine, jota on opiskellut. Kannattaa siis selvittää ennen hakemista, minkä tasoisia ovat ne koulut, joista on kiinnostunut. Tässä ranking-listat antavat jonkinlaista osviittaa.

Britanniassa oli vielä muutama vuosikymmen sitten kahdenlaisia korkeakouluja: yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. 90-luvun aikana monille entisistä ammattikorkeakouluista (polytechnic) kuitenkin annettiin oikeus University-nimeen, joten ”vanhoja” yliopistoja voi olla vaikea erottaa uusista — nimen perusteella usein täysin mahdotonta. Guardianin sivuilla on kuvaukset eri kouluista ja siellä on myös kerrottu, jos kyseessä on entinen ammattikorkea.

Myös kaupungin ominaisuudet kannattaa ottaa huomioon opiskelupaikkaa valitessa. Suomalainen käsite yliopistokaupungista suurena kaupunkina ja seutukuntansa kehityskeskuksena ei aina päde Britanniassa, vaan yliopistoja voi olla myös pikkukaupungeissa. Erityisesti jotkut vanhat yliopistot (esim. Oxford, Durham, St Andrews, Lancaster) ovat nousseet paikkoihin, jotka sittemmin eivät kehittyneet kaupan keskuksiksi vaan jäivät yliopiston ympärille rakentuneiksi pikkukaupungeiksi.

On hyvin henkilökohtainen asia, miten asuinympäristön kokee: jotkut haluavat ympärilleen modernin suurkaupungin, toiset nauttivat puistojen vehreydestä ja hiljaiselosta, toiset kenties tiilitalojen ja rautateiden teollisuusromantiikasta. Vääränlaisen ympäristönkin valitseminen voi johtaa huonosti viihtymiseen, vaikka yliopisto itsessään sopisi omiin tarkoituksiin loistavasti. Kaupungin koko ja sijainti voi vaikuttaa esimerkiksi urheilu-, ostos-, kulttuuri- ja matkustusmahdollisuuksiin. Kannattaa muistaa myös, että vaikka Lontoo on Ison-Britannian hermokeskus, Helsinkiäkin suurempia kaupunkeja on Britanniassa tusinan verran.

Englannista ja Skotlannista löytyy useita täyden palvelun kaupunkeja, joissa elinkustannukset ovat kuitenkin huomattavasti alhaisemmat kuin Lontoossa. Englannin suurimmat kaupungit Lontoon lisäksi ovat Birmingham, Leeds, Manchester, Sheffield, Liverpool ja Bristol. Skotlannin suurimmat kaupungit, nekin Helsingin kokoluokkaa, ovat Edinburgh ja Glasgow.

Kannattaako uusiin yliopistoihin hakea?

”Uusi” yliopisto on yliopisto, joka on aloittanut ammattikorkeakouluna (polytechnic) ja saanut parikymmentä vuotta sitten (useimmat 1990-luvulla) oikeuden kutsua itseään yliopistoksi (university). Näiden taso vaihtelee huomattavasti. Osassa kouluista ja tietyissä aineissa panostetaan opetukseen jopa enemmän kuin ”vanhoissa” yliopistoissa. Toisaalta näiden kurssien löytäminen vaatii usein sisäpiirin tietoa. Kurssien tasoa on kuitenkin mahdotonta yleistää. On myös joitakin aineita, joita yleisesti ottaen tarjotaan ainoastaan uusissa (esim. tv-tuotanto, vrt. ammattikorkeakoulu) tai vanhoissa yliopistoissa (esim. lääketiede).

Mielipiteet uusista yliopistoista tuntuvat jakautuvan eri koulukuntiin. Monet perinteisissä yliopistoissa opiskelevat suosittelevat kysyttäessä suoralta kädeltä välttämään uusia yliopistoja. Toisaalta monet uusissa yliopistoissa opiskelevat ovat valintaansa erittäin tyytyväisiä. ISO ry:n keskustelufoorumilla (lähinnä Opiskelupaikan valinta -palstalla) on käyty useita keskusteluja yliopistojen tasoeroista.

Miten hyvät mahdollisuudet minulla on päästä yliopistoon X?

Tähän kysymykseen on lähes mahdotonta vastata, varsinkaan tuntematta kysyjää. Yleisesti ottaen E:n ylioppilastodistus riittää suurimpaan osaan suurten kaupunkien hyvätasoisista yliopistoista (Birmingham, Manchester jne.) ja ranking-listojen kärjessä oleviin yliopistoihin monissa aineissa.

Suomalaiset E:n tai L:n ylioppilaspaperit kirjoittaneen kannattaa ehdottomasti pyrkiä ainealueensa ranking-listan huippukouluihin. Myös huonommilla papereilla kannattaa pyrkiä esimerkiksi yhteen tai kahteen top 10 -kouluun ja loppuihin vaikkapa keskitasoisiin. Hakemuksessa on viisi hakupaikkaa, joten kannattaa ampua osa niistä mieluummin vähän ylemmäskin kuin mihin uskoisi rahkeiden riittävän.

Skotlannin suosion kasvaessa myös suomalaisilta on alettu vaatimaan entistä korkeampia arvosanoja, ja alueen arvostetuimpiin yliopistoihin saatetaan vaatia jopa L:n papereita. Keskustelupalstan Offeritietokanta antaa suuntaviivaa siitä, mitä tasoa yliopistoihin on suomalaisilta vaadittu.

Parhaiten omia mahdollisuuksiaan voi arvioida arvosanavaatimusten avulla. Summittaiset arvosanavaatimukset kullekin kurssille annetaan joka vuosi UCAS:n sivuilla (http://www.ucas.ac.uk) sekä yleensä myös koulujen omilla internet-sivuilla. Ne annetaan kolmikirjaimisessa muodossa (”ABB”). Englantilaiset ja walesilaiset lukiolaiset opiskelevat yleensä lukiossa vain kolmea ainetta, ja kirjaimet ovat arvosanavaatimuksen karkeasti arvioitu taso. Suomalaisten kannattaa käyttää A-levels-vaatimuksia ohjenuoranaan myös Skotlantiin haettaessa, sillä ne vastaavat paremmin suomalaista ylioppilastutkintoa kuin skotlantilainen highers-tutkinto.

British Council suosittaa seuraavaa arvosanojen muuntoasteikkoa:

A = L, E
B = M
C = C
D = B
E = A, I

Tämä asteikko pätee ISO ry:n kuulemien kokemusten mukaan suurimmassa osassa yliopistoja. Poikkeuksia ovat etenkin Oxford ja Cambridge, jotka eivät yleensä katso eximiaa A:ksi.

Yliopistot saattavat käyttää myös UCAS tariff -pisteytystä:

120 = L, E
100 = M
80 = C
60 = B
40 = A, I

Suomalaisia arvosanoja verrattaessa on huomioitava, että tariff-pisteet on suunniteltu englantilaisia A-levelsejä ajatellen ja perustuvat kolmen arvosanan yhteissummaan.

Kaikki suomalaiset ylioppilaskokeet hyväksytään A-level -tasoisiksi kokeiksi, myös aineet, joita ei kenties tarjota A-leveleinä (kuten suomi, ruotsi ja vanhanmallinen reaali). Koulujen internet-sivuilla arvosanavaatimusten yhteydessä saatetaan sanoa esim. ”AAB excluding General Studies”. Britannian General Studies on suomalaista kansalaistaitoa tai yleistietoa vastaava koe, jolle ei suomalaisissa ylioppilaskirjoituksissa ole suoraa vastinetta (se ei muistuta vanhaa reaalia mitenkään, vaikka Ylioppilastutkintolautakunta tätä samaa nimitystä käyttikin).

Kaikki suomalaisten opinnot ovat siis ”excluding General Studies”, joten siitä ei tarvitse kantaa huolta. Yleensä A-leveliksi kuitenkin kelpuutetaan vain ylioppilaskokeet (kirjoitetut tai tulevaisuudessa kirjoitettavat); lukion päättötodistuksen arvosanat voivat tukea hakemusta, mutta ovat kuitenkin vain koulun antamia, standardoimattomia arvosanoja.

Voisiko yliopisto ottaa huomioon vain pakolliset aineet/parhaiten menneet yo-kokeet/kolme parasta yo-koetta jne.?

Tämä on yliopiston valinta ja siitä on keskusteltava suoraan yliopiston kanssa. Yliopiston suhtautuminen taas riippuu monista asioista, eniten kenties siitä, miten täynnä kyseinen kurssi on ja miten olennainen kyseinen aine on yliopisto-opinnoissasi.

Jotkut hakijat ovat onnistuneet eri argumentein pyytämään, että joitakin huonosti menneitä kokeita (esim. äidinkieli ja ruotsi) ei otettaisi huomioon sisäänpääsyssä. Sekin on tosin mahdollista, että jos hakija on osoittanut sen verran kiinnostusta paikkaa kohtaan, että on soittanut yliopistolle ja argumentoinut sisäänpääsynsä puolesta, niin yliopisto katsoo hänen olevan riittävän kiinnostava hakija yhdestä huonosta arvosanasta huolimatta.

Jos huonoon arvosanaan on ”järkevä syy”, kuten sairaus koepäivänä tai kokeen tekeminen erittäin vähillä kurssisuorituksilla, sitä voi yrittää selittää lyhyesti esim. Personal Statementissa. Yleisesti ottaen kuitenkin Britanniaan hakiessa ei välttämättä kannata käydä tekemässä yo-kokeita, jos niihin ei pysty valmistautumaan niin hyvin kuin olisi tarpeen. Britanniassa A-level –kokeiden arvosanoja korotetaan harvoin, joten niihin valmistautumisen oletetaan aina olevan oppilaan oma huippusuoritus.

Miten suomalaisuus vaikuttaa sisäänpääsymahdollisuuksiin?

Ei ainakaan negatiivisesti verrattuna minkä tahansa muun maan hakijoihin. Brittiyliopistot ovat tottuneet hakemuksiin lähes kaikista maailman maista ja kaikenlaisista koulujärjestelmistä, eikä kansallisuus ole heille tärkeä kriteeri sisäänotossa. Yleisesti ottaen suomalaista koulujärjestelmää pidetään hyvätasoisena, eikä suomalaisuutta ole hakemuksessakaan syytä nöyristellä.

Joistakin yliopistoista on liikkeellä huhu, että he jossakin määrin suosisivat paikallisia hakijoita (esim. Edinburgh). Näiden juttujen todenperäisyyttä on kuitenkin vaikea todistaa suuntaan tai toiseen.

Vaikuttavatko ei-akateemiset meriitit opiskelijavalintaan?

Kyllä. Jos takana on opintoja suomalaisesta korkeakoulusta tai kansalaisopistosta, ansio- tai vapaaehtoistyökokemusta, ne on ehdottomasti syytä mainita. Jos hakijalla on lapsia tai muu vastuullinen tehtävä, sekin todennäköisesti katsotaan eduksi, koska se oletettavasti osoittaa suurempaa vastuuntuntoa kuin keskimääräisellä hakijalla. Kaikki kokemus on siis hyvä käyttää hyväkseen hakemusta tehtäessä.

Mitä ainetta minun pitäisi opiskella?

Tämä on kysymys, johon on todella vaikea vastata taustoja tuntematta.

Valintaprosessille hyvä alku on se, että miettii, millaisia asioita jaksaisi painaa kolme vuotta tai pidempäänkin. Opiskelu on mielekkäämpää, kun siitä on kiinnostunut muutenkin kuin papereiden saamisen vuoksi. On myös hyvä muistaa tunnettu totuus: jos aineesta ei nauti koulussa, siitä tuskin nauttii ammattinakaan, vaikka se olisikin arvostettu tai hyvin palkattu.

Britanniassa, toisin kuin Suomessa, yliopistoon on mahdollista hakea lukemaan lähes ainetta kuin ainetta ilman mitään pohjatietoja alalta (poikkeuksena esim. lääketiede, joka vaatii yleensä laajat kemian ja/tai biologian lukio-opinnot; numeerisiin aineisiin saatetaan vaatia matematiikan ylioppilaskoe). Yliopistot kuitenkin etsivät hakemuksesta jonkinlaisia viitteitä siihen, että hakija tuntee hakevansa oikealle alalle, joten motivaatio auttaa selvästi jo hakuprosessissa.

Kurssin vaihtaminen kesken tutkinnon ei varsinkaan Englannin kolmivuotisissa tutkinnoissa ole yhtä yksinkertaista kuin Suomessa. Skotlannin nelivuotisissa tutkinnoissa vaihtaminen ensimmäisen ja jopa toisen vuoden aikana on yleisempää eikä ainevalinnoista riippuen välttämättä lainkaan ongelmallista, joskaan siihen ei ole syytä tuudittautua. Englannissa vaihtoprosessissa menettää usein vuoden opintosuoritukset ja voi joutua jopa aloittamaan koko hakuprosessin alusta, jolloin joutuu myös maksamaan ylimääräisen vuoden lukukausimaksut. Siksi on harkitsemisen arvoista, mille kurssille hakee.

Joint/combined (aineita yhdistelevä) -kursseille hakiessa kannattaa myös ottaa huomioon, että esim. Business with Marketing ja Business with Mathematics -kurssien opiskelijat saattavat olla kirjoilla eri tiedekuntien alaisuudessa, ja jopa näin samantyyppisten kurssien välillä vaihtaminen voi olla byrokraattisesti vaikeaa, jopa mahdotonta, ilman erillistä hakua ja vuoden odotusta.

Kannattaako hakea yhdistelmäkursseille (Joint degrees, combined degrees)?

Näistä on monenlaisia kokemuksia; ISO ry:lle on kantautunut sekä hyviä että huonoja. Hyvänä puolena voi nähdä sen, että saa yliopistotasoisen kelpoisuuden kahdessa aineessa. Esimerkiksi vieraan kielen, tietojärjestelmätieteen tai matematiikan opintojen yhdistäminen vaikkapa tekniseen, kauppatieteelliseen tai humanistiseen koulutukseen voi lisätä hakijan arvoa työmarkkinoilla. Sivuaine ei yleensä pidennä tai laajenna opintojen kokonaismäärää, vaan pääainetta ”puhtaana” opiskelevaan verrattuna yhdistelmäopiskelija saattaa lukea vähemmän pääaineen kursseja tutkintonsa aikana.

Toisaalta moni yliopisto edellyttää, että vierasta kieltä sivuaineena opiskelevat viettävät vuoden tutkinnostaan ko. kieltä puhuvassa maassa, mikä useimmiten pidentää tutkintoa vuodella. Tämä on ilmoitettu UCAS Handbookissa jokaisen kurssin kohdalla (esim. koodi ”4FT” tarkoittaa nelivuotista kokoaikaista kurssia, full time). Sellaisia yhdistelmiä, joita ei löydy koulun listoilta UCAS Handbookista tai UCASin internet-sivuilta, ei yleensä voi valita.

Yhdistelmätutkinnossa on kuitenkin omat riskinsä, joista suurin osa liittyy siihen, että niitä ei yleensä ole rakennettu loogisiksi kokonaisuuksiksi, joissa kaksi ainetta todella tukisivat toisiaan, vaan opiskelijalla on useimmiten silloin käytännössä kaksi erilaista minitutkintoa. Ei ole automaattista, että esimerkiksi Politics with Spanish –kurssin opiskelijalle olisi tarjolla Latinalaisen Amerikan politiikkaan keskittyvää moduulia, koska yhdistelmämoduuli vaatisi tähän yhdistelmään erikoistuneen luennoitsijan, jota laitoksella ei välttämättä ole.

Yleisin tapa järjestää yhdistelmäkurssi on se, että tiedekunta, jossa opiskelija on kirjoilla, antaa tämän valita tietyn osan kursseistaan (50%, 33% tms.) toisesta tiedekunnasta ja hyväksyy ne osaksi omaa tutkintoaan. Koordinaatio tiedekuntien välillä on yleensä vähäistä, ja opiskelijan odotetaan itse huolehtivan oikeuksistaan ja toimivan tiedonvälittäjänä.

Opiskeluajan jälkeen Joint/Combined -tutkinnosta voi olla joko hyötyä(monipuolisuus) tai haittaa (pirstaleisuus), kenties jopa molempia. Suurin riski on kenties se, että työnantajat eivät pidä yhdistelmäkurssin suorittajaa kummankaan alan asiantuntijana ja ottavat mieluummin töihin ”puhtaan” tutkinnon suorittaneita, erityisesti, jos kyseessä on ”professional degree” eli lääke- tai oikeustieteen tutkinto. Tästä syystä on harvinaista löytää etenkin lääketieteen kurssilistoista yhdistelmäkursseja. Sen sijaan erityisesti humanistisissa ja kauppatieteellisissä tutkinnoissa sivuaine, varsinkin kieli, voi hyvinkin tukea työhakemusta.